Toiminta Täkyssä

Meidän ryhmän toiminnallinen tehtävä toteutettiin Tapaamispaikka Täkyssä. Se on Yhdessä Selviytymisen Tuki ry:n, eli YSTIn perustama vapaa-ajantoimintapaikka aikuisille. Täky sijaitsee Tampereella Hervannassa ja sen tavoitteena on tarjota yhteisällistä toimintaa ja päihteetöntä tekemistä ilta-aikaan. 

Täky tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa muiden hervantalaisten aikuisten kanssa tai osallistua omien kiinnostusten mukaan myös toiminnalliseen tekemiseen. Tavoitteena on parantaa ihmisten välistä kanssakäymistä, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja tarjota kaupunkilaisille osallisuuden mahdollisuuden. 

Hervanta on kaupunginosa, jossa asuu paljon maahanmuuttajia. Vaikka Täky ei ole kohdistettu heille, on siellä eri maista Suomeen tulleita kävijöitä useita. Halusimmekin nähdä aidosti monikulttuurista toimintaa, joka ei olisi vain tietyn maahanmuuttajaryhmän kokoontumispaikka, vaan joka yhdistää eri kulttuurit yhteen. 


10.4. menimme ensimmäistä kertaa Täkyyn. Olimme sopineet leivontaa molemmille kerroille, joina olisimme koko aukioloajan kävijöiden kanssa. Leivonnan valitsimme siksi, että monessa kulttuurissa ruoka on yhdistävä tekijä. Vaikka kaikki ei osallistuisi tekemiseen, moni varmasti on mukana sen syömisessä. Ja näin myös kävi. 

Aloitimme tutustumisemme Täkyyn vain istuutumalla muiden seuraan ja jutustelemalla kävijöiden kanssa. Tavoitteenamme oli toimia täkyläisten ehdoilla, joten yhdessä kahvia juoden ja keskustellen myös kuulostelimme, mitä kävijät olisivat halukkaita tekemään. Kun ehdotimme kauralastujen leipomista, saimme heti neljä innokasta mukaan. Ja oli ilo huomata, että kaikki mukaamme lähteneistä oli maahanmuuttajia! 

Lopuksi vielä istuimme, söimme kauralastuja ja pelailimme tietovisaa, jonka yksi kävijöistä oli itse laatinut. Vielä ennen lähtöä olimme apuna autokoulun teoriakokeeseen valmistuvalle maahanmuuttajamiehelle. Tunnelma Täkyssä oli mukavan leppoisa, juuri sellainen kuin tapaamispaikassa kuuluu ollakin. Sinne oli meidänkin helppo mennä mukaan ja meidät otettiin todella hyvin vastaan. Lämpimästä vastaanotosta kertoi se, miten osa maahanmuuttajataustaisista kävijöistä halusi ottaa yhteiskuvia meidän kanssa. Oli mieltä lämmittävää tehdä joku iloiseksi niinkin pieniellä teoilla kuin tänään. 

Tämän ensimmäisen kerran jälkeen mietimmekin, kuinka hyvä oli, että meille valikoitui tällainen matalan kynnyksen paikka. Paikka, johon emme vain ulkopuolisina tule ohjaamaan toimintaa, vaan paikka, jossa voimme aidosti kohdata ihmisiä eri taustoista ja kulttuureista. Vierailu oli mielestäni opettavainen. Taisimme kaikki todeta lähtiessä, että jos asuisimme Täkyn lähellä, olisi se paikka jossa mielellään voisi vierailla. 


Toisella kertaa 24.4. menimme Täkyyn hyvin samoin suunnitelmin kuin ensimmäisellä kerralla. Riippuen kävijöiden toiveista, ajattelimme leipoa helppoja sämpylöitä yhdessä. Vaihtoehtona oli myös erilaiset lautapelit, joita otimme varalta mukaan. Vierailu alkoi hyvin samalla lailla kuin ensimmäisellä kerralla. Menimme ensin istuskelemaan ja keskustelemaan muiden kävijöiden kanssa ja vasta myöhemmin kysyimme, oliko halukkaita sämpylöiden leipojia. Taas mukaamme lähti useita, myös samoja kuin ensimmäisellä kerralla. 

Tällä kerralla sain mahdollisuuden haastatella yhtä Täkyn kävijää, Thomasia. Päästin siis muut keittiöön leipomaan ja keskustelin hetkisen Kongosta Suomeen tulleen nuoren miehen kanssa. Hän oli joutunut lähtemään kotimaastaan jo 11-vuotiaana ja kahdeksan vuotta ennen Suomeen tuloa, hän oli viettänyt Ruandassa pakolaisleirillä. Suomeen tulo joulukuussa kovassa pakkasessa oli ollut kaikin puolin sokeeraava kokemus eikä integroituminen suomalaiseen kulttuuriinkaan iloiselle ja hyvin ulospäinsuuntautuvalle afrikkalaisellekaan ollut ongelmaton. Nykyisin hän kuitenkin on tyytyväinen oloonsa, hän opiskelee ja toivoo myös työllistyvänsä Suomessa.  

Lopuksi vietimme aikaa yhdessä kaikkien kävijöiden kanssa, pelasimme tietovisaa ja herkuttelimme uunituoreilla sämpylöillä. Näiden vierailuiden jälkeen voi todeta, että ne on olleet antoisia. Vastaavantyyppistä paikkaa voin suositella jatkossakin opiskelijoille, koska yhdessä tasavertaisesti vietetty aika antaa paljon. Ja hienoa oli nähdä toimintaa, jossa eri maista Suomeen tulleet, yhdessä suomalaisten kanssa, viettivät aikaa yhdessä. 

Toiminnallinen tehtävä Täkyssä auttoi myös oivaltamaan, millainen toiminta edesauttaa eri kulttuurien kohtaamista ja miten voidaan toteuttaa matalan kynnyksen paikka, johon myös maahanmuuttajan on helppo tulla. Paljon varmasti vaikuttaa se, kuinka arkipäiväistä eri kulttuurien näkyminen Hervannan katukuvassa on, mutta paljon on vaikutusta myös sillä, kuinka toimintaa toteutetaan.

Toiminnallinen tehtävä Täkyssä osoitti sen, että erilaisella yhdessä tekemisellä ja luoviakin menetelmiä käyttäen (johon Täkyssä on monipuoliset mahdollisuudet), lisätään osallisuutta ja yhteen kuuluvuutta. Se on tärkeää etenkin maahanmuuttajien osalta, koska vieras maa ja sen vieras kulttuuri voivat olla suuri sokki, aivan niikuin se oli haastattelemalleni Thomasille ollut. Kun tekeminen on muutakin kuin virallisten lomakkeiden täyttämistä tai viranomaisasiointia, vaikutetaan ihmisen tunteeseen jonnekin kuulumisesta. Siksi itse koen luovien menetelmien, vaikka ruuan laiton ja leipomisen, oivana keinona auttaa maahanmuuttajia integroitumaan ja edistää monikulttuurisuustyötä. 

Lähteet:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Luovat menetelmät vahvistavat osallistuutta (https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-edistamisen-mallit/luovat-menetelmat-vahvistavat-osallisuutta)
Thomasin haastattelu 24.4.2019
Täky (http://www.yst.net/tapaamispaikkataky)
Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry (http://www.yst.net/)